Kauklahti-seura ry - Köklaxgillet rf

SÄÄNNÖT

(Hyväksytty seuran yleiskokouksessa 15.12.2014, ja PRHn yhdistysrekisteritoimistossa 5.2.2015)

1 §

Yhdistyksen nimi on Kauklahti-seura ry, ruotsiksi Köklaxgillet rf ja sen kotipaikka on Espoo. Yhdistyksen toimialueena on Suur-Kauklahti lähiympäristöineen.

2 §

Yhdistyksen tarkoituksena on

1) edistää toimialueen asukkaiden kotiseutuhenkeä ja viihtyvyyttä

2) toimia toimialueensa asukkaiden ja eri yhteisöjen yhdyssiteenä

3) vaikuttaa alueen palveluihin ja elinympäristön laatuun

4) edistää yhteistyötä toimialueen päättäjien ja viranhaltijoiden kanssa alueen kehittämisessä

3 §

Tarkoitustensa toteuttamiseksi yhdistys

1) pyrkii vaikuttamaan alueen olosuhteita koskevaan suunnitteluun ja päätöksentekoon tekemällä esityksiä ja aloitteita viranomaisille ja muille tahoille

2) harjoittaa ja tukee kotiseutua koskevaa tallennus-, tutkimus-, julkaisu- ja tiedotustoimintaa

3) toimii yhteistyössä muiden yhteisöjen kanssa

4) voi järjestää kokouksia, kursseja, retkiä, arpajaisia, varainkeräyksiä sekä keskustelu- ja huvitilaisuuksia asianmukaisin luvin ja toimia muillakin edellisiin verrattavilla tavoilla tarkoituksensa toteuttamiseksi.

Yhdistys voi liittyä toiminta-alansa alue- ja keskusjärjestöihin.

Yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia, avustuksia ja testamentteja sekä omistaa toimintaansa varten tarpeellista kiinteää tai irtainta omaisuutta.

Yhdistys on puoluepoliittisesti sitoutumaton.

4 §

Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.

Kannattajajäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, joka haluaa tukea yhdistyksen tarkoitusta ja toimintaa.

Varsinaiset jäsenet ja kannattajajäsenet hyväksyy yhdistyksen hallitus.

Kunniajäseneksi voidaan hallituksen esityksestä yhdistyksen kokouksessa kutsua henkilö, joka on huomattavasti edistänyt ja tukenut yhdistyksen toimintaa.

5 §

Varsinaisilta jäseniltä ja kannattajajäseniltä perittävän jäsenmaksun suuruudesta erikseen kummallekin jäsenryhmälle päättää vuosikokous. Kunniajäsenet eivät suorita jäsenmaksuja.

6 §

Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan.

Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta tai muuten jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on yhdistykseen liittymällä sitoutunut tai on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä tai ei enää täytä laissa taikka yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.

7 §

Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksessa valitut puheenjohtaja ja 3-6 muuta varsinaista jäsentä sekä 3 varajäsentä.

Hallituksen toimikausi on vuosikokousten välinen aika.

Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä ottaa keskuudestaan tai ulkopuoleltaan sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt.

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii.

Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna on läsnä. Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

8 §

Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja jompikumpi yhdessä sihteerin tai rahastonhoitajan kanssa.

9 §

Yhdistyksen vuosikokous ja muut kokoukset kutsutaan koolle ilmoittamalla siitä jäsenille vähintään neljätoista (14) päivää ennen kokousta kirjallisesti postitse tai sähköpostitse tai julkaisemalla ilmoitus niissä lehdissä, joista vuosikokous päättää.

10 §

Yhdistyksen vuosikokous on pidettävä helmi-maaliskuussa ja siinä käsitellään seuraavat asiat:

1) valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa

2) todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

3) käsitellään toimintakertomus ja tilinpäätös edelliseltä vuodelta ja päätetään sen hyväksymisestä

4) esitetään toiminnantarkastajan lausunto, päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille

5) päätetään kuluvan vuoden jäsenmaksun ja kannattajajäsenmaksun suuruus

6) käsitellään alkaneen vuoden toimintasuunnitelma ja vahvistetaan talousarvio

7) valitaan hallituksen puheenjohtaja

8) valitaan hallituksen varsinaiset ja varajäsenet

9) valitaan toiminnantarkastaja ja varatoiminnantarkastaja

10) käsitellään muut kokouskutsussa mainitut, sekä jäsenten esittämät asiat

11 §

Yhdistyksen ylimääräisiä kokouksia pidetään, milloin hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai milloin vähintään 1/10 osa jäsenistä sitä kirjallisesti esittämäänsä asiaa varten hallitukselta vaatii.

12 §

Yhdistyksen tilivuosi on kalenterivuosi.

Yhdistyksen hallituksen tulee riittävän aikaisin ennen vuosikokousta jättää tilit ja laatimansa toimintakertomus toiminnantarkastajan tarkastettavaksi.

Toiminnantarkastajan tulee kahden viikon kuluessa antaa vuosikokoukselle osoitettu kertomus tarkastuksesta johtokunnalle.

13 §

Sääntöjen muuttamisesta päättää yhdistyksen vuosikokous. Päätökseen, joka tarkoittaa näiden sääntöjen muuttamista, vaaditaan vähintään ¾ kaikista äänestyksessä annetuista äänistä.

Sääntöjen muutoksesta on ilmoitettava kokouskutsussa.

14 §

Päätökseen, jolla yhdistys puretaan, vaaditaan vähintään ¾ osa kaikista äänestyksessä annetuista äänistä kahdessa perättäisessä, vähintään kuukauden väliajoin pidettävässä yhdistyksen kokouksessa, joista toisen on oltava vuosikokous. Purkamisehdotuksesta on mainittava kokouskutsussa.

Yhdistyksen purkautuessa luovutetaan yhdistyksen varat purkamiskokouksessa tehtävän päätöksen mukaan johonkin yhdistyksen pyrkimyksiä edistävään tarkoitukseen.

15 §

Muuten noudatetaan, mitä voimassa oleva yhdistyslaki säätää.