Kauklahti-seura ry - Köklaxgillet rf                              Aktiivinen kaupunginosatoimija lähellä Sinua!

info@kauklahti.fi     

UUTISET


Takaisin yleiskatsaukseen

21.02.2020

BLOGI 11: Snadina skidinä Kökkelissä. Duunariperheen arkea

Snadina skidinä Kökkelissä

Duunariperheen arkea

Meidän perheemme on alun perin Helsingistä. Molemmat vanhempani syntyivät siellä. Äitini asui lapsuutensa ja nuoruutensa Pasilassa ja isäni Kalliossa ja Vallilassa. Sotien jälkeen annettiin rintamamiehille mahdollisuus suhteellisen edullisesti lunastaa rintamamiestontteja. Isäni oli urheilijanuorukaisena päässyt aikoinaan Alkoon töihin. Alko oli hyvä työnantaja ja tuki työntekijöitään poikkeuksellisen hyvin. Sodan jälkeen Alko organisoi työntekijöilleen rintamamies tontteja Kauklahdesta. Tonttikaupat tehtiin vuoden 1946 lopussa. Meille oli tarjolla kaksi vaihtoehtoa. Toinen tontti oli Kurtinmäenkujan ja Mulbynmäen välissä, joka päätyi lopulta Antilalle. Isä priorisoi kuitenkin Åminnenrannan tonttia, koska tontti oli yksi suurimmista ja siinä oli paljon viljelyalaa. En ole varma tehtiinkö muille tontinomistajille puutarhasuunnitelmia, mutta ainakin meille tehtiin Paul Olssonin toimesta perusteellinen suunnitelma. Se sisälsi tuhansia erilaisia kasveja eikä tietenkään soveltunut aivan liian kalliina toteutettavaksi tavallisessa duunariperheessä. Sivumennen sanoen Olsson suunnitteli myös Naantalin kultarannan puutarhan eli samassa sarjassa presidentin kanssa oltiin.

Sodan jälkeen elettiin säännöstelytaloudessa pitkälle 1950-luvulle. Rintamamiestontit tarjosivat siten lisätoimeentuloa monille tavallisille duunariperheille. Paljasjalkaisina stadilaisina vanhempani olivat aika kokemattomia maatöissä, Tosin isäni oli lapsuudessaan ja nuoruudessaan viettänyt kesiä sukulaisten luona Alavuudella ja Asikkalassa. Äitini oli siskoni kanssa sota-aikana myös samoissa paikoissa, joten äidilläkin oli joku haju maalaiselämästä. Isä sopeutui Kauklahteen aika hyvin, mutta äidille landella asuminen ei ollut helppoa, varsinkin kun hän joutui kolmen lapsen kanssa olemaan paljon kotona. Tosin äidin siskot ja tädit kävivät hyvin usein meillä lapsuudessani.

Ihan kaikesta minulla ei ole tarkkoja muistikuvia, mutta jotain on jäänyt mieleen. Alkuaikoina meillä oli ainakin kaksi sikaa. Toinen possuista tuli kerran kipeäksi ja lähtö oli tulevalla joulukinkulla lähellä. Mummon sisko Lempi-täti pelasti possun. Hän oli kuulemma koko yön valvonut ja hieronut possua karkealla viinakääreellä. Aamulla vajassa nukkuivat sekä possu että täti vierekkäin sekä sisäisesti että ulkoisesti lääkittyinä. Meillä oli myös pässi ja kaksi lammasta. Minulla on hämärä muistikuva siitä, kun Koskiot olivat meillä kylässä. Jostain syystä pässi ei pitänyt Perasta, sillä aina kun Pera pääsi pystyyn, niin pässi pökkäsi hänet kumoon. En ole ihan varma syötiinkö lampaat vai ei, mutta ainakin villaa kerittiin. Muistan kun mummo ja Lempi-täti tekivät villalankaa kuistilla. Vuosia sitten panin rukin ja muut välineet kiertoon.

Kanoja meillä oli varsin pitkään. Ne elivät vajassa ja pihassa oli kanaverkosta tehty aitaus, jossa ne liikkuivat vapaasti. Saatiin siis vapaan kanan munia. Munia meillä riitti yli oman tarpeen ja äiti myikin niitä Nordströmin kauppaan. Välillä syötiin itse kanojakin. Saimme Kimmon kanssa yleensä parhaat palat. Kesäisin muistan, että Kimmon kanssa keräsimme apilaa kanoille ruoaksi. Yhdessä vaiheessa meillä oli tosi vihainen ja pirullinen kukko. Jotenkin se pääsi aina karkaamaan aitauksesta ja vahtasi siskoani, kun tämä tuli koulusta. Kukolle tuli kuitenkin lopulta noutaja, kun se tikkasi äitiä ranteeseen ihan valtimon viereen ja verta tuli ihan kamalasti. Isän serkku Risto, joka asui meillä opiskeluaikanaan, nappasi kukon ja hetkessä oli kukon kaula katki. Siihen loppui myös meillä kanojen kasvatus.

Alkuaikoina koko tontti oli hyötykäytössä. Erityisesti viljeltiin perunaa ja juureksia, joita riitti isän työkavereillekin. Omenapuita oli paljon ja satoakin tuli paljon. Joskus 1950-luvulla kävi kuitenkin niin, että yhtenä talvena/keväänä myyrät söivät, joka ainoan puun. Sen jälkeen meille istutettiin vain pari uutta puuta. Marjapensaita oli paljon. Erityisesti meillä oli mustia, mutta myös punaisia ja valkoisia viinimarjoja. Itse asiassa niiltä ajoilta on säilynyt yksi punainen ja yksi valkoinen pensas, jotka tuottavat marjaa hyvin yli 70 vuoden jälkeenkin. Vadelma viihtyi meidän oloissamme erityisen hyvin, samoin mansikka. Aivan alkuaikoina meillä oli tosi iso mansikkamaa. Siskoni Leena kävi myymässä mansikoita Kauklahden asemalla, kun pikajuna Turkuun seisahtui asemalla. Porkkalan vuokra-alueen vuoksi junan ikkunoiden eteen laitettiin luukut. Siinä kului aikaa ja matkustajat mielellään ostivat mansikoita matkaevääksi. Äiti keitti marjoista hilloa ja mehua. Lapsuudessani Åminnenmäki ei ollut niin metsittynyt, joten siinä kasvoi paljon mustikoita. Piirakkamarjat saatiin runsaan kymmenen metrin päästä kotoa. Kun Kirkkonummen evakko Runar Nylund perheineen asui meidän yläkerrassamme vuokralla vähän aikaa, niin tontilla oli pieni kaurapeltokin. Nylundilla oli hevonen, joka tarvitsi kauraa. Myöhemmin Nylundit ostivat tontin Vanttilan/Nissinmäen alueelta Kauklahdenväylän vierestä. Lapsuudessani ei keinolannoiteita käytetty. Meillä oli rattaat, joilla tavaraa kuljetettiin. Isä oli teettänyt minulle ja veljelleni pienet rautalapiot. Faija veti kärryjä pitkin teitä ja me Kimmon kanssa lapiomme rattaille hevosenpaskaa. Parasta mahdollista lantaa.

Joskus 1950-luvun puolivälissä isä osti BMB-merkkisen puutarhatraktorin, joka piti aivan helvetillistä meteliä. Traktorin mukana tuli kärry, aura, lumiaura ja muita vehkeitä. Traktorilla oli, lopulta aika vähän käyttöä, sillä vähitellen tontin viljelyhommat alkoivat hyytyä äidin mentyä töihin. Vehje päätyi lopulta romikseen, joka toimi jonkin aikaa Lasitehtaan (Kuusakosken) sillan vieressä 1970-luvun alkupuolella. Monet arkiaskareet olivat lapsuudessani rankkoja, varsinkin äidillä. Esimerkiksi pyykinpesu oli raskasta. Vesi piti kantaa kaivosta ja lämmittää saunan padassa. Valkopyykissä käytettiin vaarallista lipeää. Pyykit piti huuhdella huolella ja lopuksi nostaa ulos pyykkinarulle kuivumaan oli sitten kesä tai talvi. Vasta 1950-luvun lopulla saimme ensimmäisen Hoover-merkkkisen pesukoneen, joka helpotti pyykinpesua, mutta sekin oli vielä aika alkeellinen, sillä sitä ei voinut vielä kytkeä vesijohtoon eikä viemäriin

Ei duunariperheen arki silti yhtä työntekoa ollut. Muistan hyvin, kun saimme radion. Se oli sen verran arvokas laite, ettei isä kantanut sitä asemalta kotiin. Radio tuli Halosen Topin hevoskyydillä. Radio oli hieno. Vieläkin muistan vihreän valon hehkun, kun radio pantiin päälle. Radiota kuunneltiin ahkerasti, vaikka 1950-luvulla oli vain yksi radiokanava eli yleisohjelma. Rinnakkaisohjelma tuli vasta 1960-luvulla. Erityisesti mieleen ovat jääneet kuunnelmat ja sarjakuunnelmat. Kalle Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen seikkailut, Hyvää iltaa nimeni on Cox, Aarresaari ja monet muut saivat meidät kokoontumaan radion ympärille. Erityisen hyytävä juttu oli Baskervillen koira. Pekka Tiilikaisen ja Paavo Noposen äänet tulivat tutuiksi urheiluselostuksista. Kotimaisia hiihto- ja yleisurheilukilpailuja seuratessa urheiluseurojen nimet tulivat tutuiksi. Vielä tänä päivänäkin hahmotan Suomen maantiedettä urheiluseurojen mukaan.

Äidin mentyä töihin taloudellinen tilanne perheessä parani 1950-luvun puolivälissä. Kotiin hankittiin puhelin. Se helpotti elämää aika tavalla, varsinkin kun vanhempani alkoivat toimia järjestöelämässä entistä enemmän. Siskoni sai rippilahjaksi levysoittimen, joka voitiin yhdistää radioon. Enää ei oltu niin riippuvaisia radion musiikkiohjelmista. Aluksi soitettiin vain savikiekkoja 78 nopeudella. Mummo kantoi meille kotiin Tapio Rautavaaraa, Annikki Tähteä ja kipparikvartettia. Siskoni hankki tai sai uudempaa iskelmämusiikkia. Elvis ei ollut vielä kovin merkittävä juttu Suomessa, mutta Bill Haleyn ”Rock Around the Clockia” huudatettiin täysillä. Mambo Italiano oli myös lempikappaleitamme. Sitähän sitten renkutettiin Kekkosta pilkaten ”Hei mambo, tehdäänkö Kekkosesta luuranko”. Vuosikymmenen lopulla siskoni hankki ensimmäiset Lp-levyt. Sen myötä alkoi kiinnostukseni Jazz-musiikkiin. Leenalla oli Ella Fitzgeraldin, Benny Goodmanin ja Glenn Millerin levyjä. Itse asiassa kaikki edellä luettelemani levyt ovat edelleen tallessa. Vuonna 1960 perheeseen hankittiin Teleastor-merkkinen televisio. Se oli jumalattoman kallis, mutta mitäpä ei urheiluhullu perhe ollut valmis uhraamaan, kun Rooman Olympiakisat alkoivat.

 SSK_Duunariperheen arkea_kuvakooste01-JPG.jpg


Takaisin yleiskatsaukseen


 

 

TAPAHTUMAKALENTERI

Feed
19.09.2020
Kauklahti-päivä 2020
Tarkemmat tiedot täydentyvät myöhemmin.   Lisää


KAUKLAHTI-seura ry

Kauklahti-seura ry (ruots, Köklaxgillet rf) on vuonna 1972 perustettu kaupunginosayhdistys (kotiseutuyhdistys), jonka tarkoituksena on  

1)    edistää toimialueen asukkaiden kotiseutuhenkeä ja viihtyvyyttä

2)    toimia toimialueensa asukkaiden ja eri yhteisöjen yhdyssiteenä

3)    vaikuttaa alueen palveluihin ja elinympäristön laatuun

4)    edistää yhteistyötä toimialueen päättäjien ja viranhaltijoiden kanssa alueen kehittämisessä.Kauklahti-seuran toiminta-alue on Suur-Kauklahti lähiympäristöineen.