Kauklahti-seura ry - Köklaxgillet rf                              Aktiivista kaupunginosatoimintaa lähellä Sinua!

info@kauklahti.fi     

UUTISET


Takaisin yleiskatsaukseen

01.04.2019

KAUKLAHTI ENERGIANSÄÄSTÖN ETURINTAMASSA

KAUKLAHTI ENERGIANSÄÄSTÖN ETURINTAMASSA!

Yhteisöllinen, innovatiivinen ja luonnonkaunis Kauklahti on ollut huomion keskipisteessä, kun Kauklahti valittiin 2018 Suomen parhaaksi kaupunginosaksi Suomen Kotiseutuliiton toimesta.

Kasvavalle ja nopeasti kehittyvälle Suur-Kauklahden alueelle* suunnitellaan nyt omaa sähkö- ja jätehuoltoa, joissa tavoitteena on 100% omavaraisuus.

Ensimmäisenä kokeiluvaiheessa uuden sähköntuotantolaitoksen paikaksi valikoitui luonnollisesti Espoonkartanon myllyn koski, ja nyt toisessa vaiheessa kehitellään sähkön kulutuksen vähentämistä infrastruktuurikohteissa.

Uudenlaisen innovaation kehittäjänä on ollut Kylädosenttimme, superornitologi ja paikallishistoriatieteiden erikoisprofessori Kauko Laksinen.

Suur-Kauklahdessa on tällä hetkellä jo 12 547 valaisinpylvästä ja uuden asutuksen myötä niiden lukumäärä kasvaa vuosittain jo exponentiaalisesti.
Valaisinpylväiden sähkönkulutuksen vähentäminen onkin tärkeä osa Suur-
-Kauklahden Kuninkaallisen Sähköntuotantolaitoksen (ruots. Stor-Köklax Kungliga Elektrisitetsverk) omavaraisuushanketta.

Kylädosentin ideoima esilämmityslaite valaisinpylväisiin otetaan koekäyttöön 1.4.2019. Niiden tavoitteena on säästää joka pylvään vuotuisesta päiväkeskikulutuksesta jopa 36 milliWattia, jolloin päästäisiin
noin 165 000 Watin vuosisäästöihin.

Kauklahdessa yhteisöllisyys ja ekologisuus ovat itseisarvoja ja esilämmityslaitteiden teossa onkin ollut mukana Kauklahden Eläkkeensaajat sekä Kauklahden Elä ja asu-seniorikeskuksen kässäkerhon jäsenet, mistä suuri kiitos ko. tahoille.

[*Muutama vuosi sitten Kauklahden alueella toteutettiin Suur-Kauklahden itsehallinto-alue-kuntakokeilu ja sittemmin on ollut itsenäistymisen aika, kun käynnistettiin neuvottelut Kauklahden Kuningaskunnan perustamisesta valtioneuvoston kanslian kanssa 1.4.2017. Myös Kuningas Kustaa Viisas I puolisoineen kävi tarkastuskäynnillä Kauklahti-päivänä 2018.]

 Tiedote_010419-lopullinen.pdf


Takaisin yleiskatsaukseen


 

TAPAHTUMAKALENTERI

Feed
01.12.2019
-
31.12.2019
Elävä Joulukalenteri Kauklahdessa 2019
Elävä Joulukalenteri 2019 Kauklahdessa toteutuu tänä vuonna hiukan erilaisena, mutta perinteisiäkin tapahtumia on paljon luvassa. Suurin uudistus on kirjainten metsästys – joka päivä 1.-24.12.2019 jossakin...   Lisää
06.12.2019
-
06.12.2019
Luukku 6 Kauklahden Elävässä Joulukalenterissa
Luukku 6, perjantai 6.12 K-supermarket Lasihytissä kirjainjuliste nro 6. Käsityötä ja taidetta kaupalla klo 10-16, kun kaupan aulassa joulumyynti. Paikka: Lasihytti 2, avoinna arkisin 6.30-22, lauantaisin...   Lisää
07.12.2019
-
07.12.2019
Luukku 7 Kauklahden Elävässä Joulukalenterissa
Luukku 7, lauantai 7.12 Kauklahden Kukassa kirjainjuliste nro 7. Voit myös lahjoittaa kukan tai osuuden joulukukkaan alueen yksinäisille vanhuksille. Joulun alusviikolla kotihoidon luotettu ja vanhuksen...   Lisää
08.12.2019
-
08.12.2019
Luukku 8 Kauklahden Elävässä Joulukalenterissa
Luukku 8, sunnuntai 8.12 klo 13. Espoon Lucian 2019 kruunajaisjuhla ja julkaistaan kirjainjuliste nro 8. Kröningsfest för Esbo Lucia, Esbo Lucia 2019 Magdalena Silin, kröns av skådespelaren Rico Eklundh....   Lisää
09.12.2019
-
09.12.2019
Luukku 9 Kauklahden Elävässä Joulukalenterissa
Luukku 9, maanantai 9.12 klo 16-18. Touhula Palolammella perheen pienimpien kanssa aarteenetsintää päiväkodin metsäpihalla ja julkaistaan kirjainjuliste nro 9. Paikka: Päiväkoti Touhula, Palolammentie...   Lisää
10.12.2019
-
10.12.2019
Luukku 10 Kauklahden Elävässä Joulukalenterissa
Luukku 10, tiistai 10.12 klo 17.30-19.30. Jouluista askartelua luonnonmateriaaleista ja julkaistaan kirjainjuliste nro 10. Paikka: Partiolippukunta Kauka-Kuuttien kotikolo, Hansatie 2 B, kellarikerros...   Lisää
11.12.2019
Luukku 11 Kauklahden Elävässä Joulukalenterissa
Luukku 11, keskiviikko 11.12 Lihakauppa Ordenilla kirjainjuliste nro 11. Paikka: Klippinkitie 8 avoinna ti-pe klo 11-19 ja lauantaisin 10-16. https://www.lihakauppaorden.com/ *** Elävä Joulukalenteri 2019...   Lisää
12.12.2019
-
12.12.2019
Luukku 12 Kauklahden Elävässä Joulukalenterissa
Luukku 12, torstai 12.12 Kauklahden Kyläkampaamolla kirjainjuliste nro 12. Paikka: Kauppamäki 3, pohjakerros. Paikalla myös pieni pop-up-joulupuoti, löytöjä pukin konttiin . Kotimaisia shampoita alehintaan....   Lisää
12.12.2019
-
12.12.2019
Luovan kirjoittamisen piiri
Kauklahden kirjaston luovan kirjoittamisen piiri kokoontuu ensimmäisen kerran Kauklahden kirjastossa (os. Hansakallio 2)torstaina 12.12.2019 klo 18.00-20.00, jonka jälkeen kokoonnumme kuukausittain. Mukaan...   Lisää
13.12.2019
-
13.12.2019
Luukku 13 Kauklahden Elävässä Joulukalenterissa
Luukku 13, perjantai 13.12 klo 18-20. Tonttudisco kaikenikäisille ja julkaistaan kirjainjuliste nro 13. Perinteinen Kauklahden Nuorisotilan tonttudisco jyrähtää taas käyntiin. Mukaan tanssimaan ovat...   Lisää
Seuraava >>


 

KAUKLAHTI-seura ry

Kauklahti-seura ry (ruots, Köklaxgillet rf) on vuonna 1972 perustettu kaupunginosayhdistys (kotiseutuyhdistys), jonka tarkoituksena on  

1)    edistää toimialueen asukkaiden kotiseutuhenkeä ja viihtyvyyttä

2)    toimia toimialueensa asukkaiden ja eri yhteisöjen yhdyssiteenä

3)    vaikuttaa alueen palveluihin ja elinympäristön laatuun

4)    edistää yhteistyötä toimialueen päättäjien ja viranhaltijoiden kanssa alueen kehittämisessä.Kauklahti-seuran toiminta-alue on Suur-Kauklahti lähiympäristöineen.