Kauklahti-seura ry - Köklaxgillet rf                              Aktiivista kaupunginosatoimintaa lähellä Sinua!

info@kauklahti.fi     

UUTISET


Takaisin yleiskatsaukseen

01.03.2019

BLOGI 02: Snadina skidinä Kökkelissä. Kallvik

Snadina skidinä Kökkelissä
Kallvik

Kauklahden uimarantaan Kallvikin on meiltä matkaa lähes kolme kilometriä. Sinne päästäkseen piti ensin opetella ajamaan fillarilla. Aloitin harjoittelun siskoni Recordilla ja muutaman kunnon kuperkeikan jälkeen aloin pysyä pystyssä. Lapsuudessani lastenpyörät olivat äärimmäisen harvinaisia. Sirenin Tiitalla oli sellainen pikkuinen punainen pyörä ja hän oppikin aika vaivatta ajamaan. Siitä sisuuntuneena opin itsekin. Veljelläni oli hieman normaalia pienempi nuorisopyörä Kungsörnen nimeltään, mutta itselleni ostettiin Svanen-merkkinen aikuisten pyörä. Olin lapsuudessani aika pienikokoinen, joten siinä sitä tuli tankoa hinkattua pari vuotta ennen kuin ylettyi kunnolla satulaan.

Kallvikin tultaessa pyörät jätettiin sen omituisen käkkärämännyn juurelle. Ei tullut mieleenkään lukita pyörää. Siihen aikaan pyörät saivat olla rauhassa varkauksilta ja ilkivallalta. Rantaan mentiin heti männyltä alas lahden poukamaan. Vielä 1950-luvulla varsinainen uimaranta hiekkapohjineen oli siinä lahdenpoukamassa. Osa siitä oli kuitenkin yksityisaluetta ja siinä taisi olla jonkinlainen keponen aita rajana. Myöhemmin 1960-luvulla siihen rakennettiin laituri. Uimakausi alkoi heti koulujen päätyttyä. Talviturkki heitettiin touko- kesäkuun vaihteessa riippumatta ilman tai veden lämpötilasta. Uimarantaan lähdettiin aamupäivällä ja nälän yllättäessä fillaroitiin kotiin syömään ja sen jälkeen taas rantaan. Eväitä ei otettu mukaan juuri koskaan.

Ihan pikkuisena meillä oli villasta kudotut uimahousut, mutta myöhemmin saimme ”bikiniuikkarit”. Kangas oli jonkinlaista popliinia ja sivuissa oli pari kolme leveää kuminauhaa. Omat uikkarini olivat punaiset ja Kimmolla mustat. Yleensä uinnin jälkeen kuivattelimme itsemme kalliolla. Jos oli aurinkoinen päivä, niin äkkiä siinä uikkarit kuivuivat. En muista, että meillä olisi ollut pyyhettä mukana ollenkaan. Alkuaikoina uiminen oli yhtä dyykkaamista. Siinä keuhkot vahvistuivat ja hapenottokyky parani. Yleensä vedessä leikittiin natskua eli hippaa.

Vähän isompana siirryimme matalasta rannasta niemen kärkeen uimaan. Siinä on sellainen isompi kivi veden alla, jonka päältä sukellettiin. Lapsuudessani sen erotti hyvin veden alta, koska vesi oli niin paljon kirkkaampi kuin nykyään. Nykyisen uimarannan kohdalla oli kaislikkoa ja laituri, eikä siitä menty uimaan. Naiset kävivät siinä pyykillä. Toisella puolella niemen kärjessä oli vanhan tiililaiturin jäänteet. Muutaman paksun pylvään päällä oli yksi tukki poikittain ja siitä sitten hypeltiin mereen. Paikka oli siinä mielessä huono, että se oli täynnä teräviä tiiliskiven kappaleita.

Vuoteen 1956 asti Porkkala oli vuokrattu Neuvostoliitolle. Kallvikin kalliolla korkeimmalla kohdalla oli vartiotorni ja siinä oli rajavartijoilla jatkuva päivystys. Salmen toisella puolella oli venäläisten vartiotorni. Venäläisillä oli siellä myös passissa vartiovene. Meillä oli tapana silloin tällöin uida rajapoijuille ihan piruuttaan. Silloin vartiovene yleensä lähti liikkeelle. Kerran vartiotornin juurelta Romppasen Oski löysi valopistoolin patruunan. Oskin piti tietysti tutkia tarkemmin sitä patruunaa Romppasten kellarissa. No sehän leimahti ja Oskilta meni otsatukka ja kulmakarvat ja nahkakin kärähti. Toini-äiti voiteli naaman voilla ja sillä siitä selvittiin. Pojasta tuli sitten myöhemmin lääkäri.

Kun Porkkala saatiin takaisin, niin teimme uimaretkiä vastarannalle, mutta ei siellä oikein viihdytty, koska päivällä aurinko ei sinne oikein paistanut. Kerran vastarannalle uitaessa Laihorannan Kilulta loppuivat voimat. Onneksi oltiin porukalla liikkeellä. Kimmo ja Koskion Pera (Pöltsi) vuorottelivat siten, että toinen sukelsi Kilun alle ja toinen veti hartioista rantaa kohti. Näinä aikoina siitä olisi kai pojat ansainneet jonkinlaisen hengenpelastusmitalin, mutta eipä siitä juuri sen suurempaa numeroa silloin tehty. Edellisenä kesänä Kimmo pelasti Lönnqvistin Markun hukkumiselta Kivenlahtea vastapäätä olevan saaren edustalla. Ei siitäkään mitään suurempaa numeroa tehty.

Vielä 1950-luvulla vapaa-ajan vietto oli aika rajallista, joten varsinkin kesäsunnuntaisin Kallvikin ranta oli täynnä porukkaa. Sinne mahtui hyvin tulemaan, koska autot olivat aika harvinaisia. Vuosikymmenen puolivälissä moottoripyörät alkoivat yleistyä. Isommat pojat ajelivat rantaan Jawoillaan olkapäistä topatut nahkarotsit päällä ja suikat päässä. Nuoriso vietti aikaansa röökiä poltellen käkkärämännyn luona iltaisin. Me ei rannalla oltu iltaisin. Ihmeteltiin vaan filttereiden määrää puun juurella. Tuohon aikaan Suomeen tuli filtteritupakat ja merkkinä oli Boston.

Omalta osaltani Kallvikissa käynti väheni jo 1950-luvun loppupuolella. Aloimme harrastaa Nuorissa Kotkissa veneilyä ja vietimme aikaa saaressa. Meillä oli käytössämme valasvene, johon mahtui yli kymmenen henkeä kerrallaan. Faija sai veneen hankittua Helsingin laivastoasemalta Upinniemestä. Veneellä kolusimme aika tarkkaan Espoonlahden kaikki kolkat. Espoon Ankkureissa aloitimme kilpasoudun 1960-luvun alussa. Kilpavenettä pidettiin aluksi Mankinjoessa ja myöhemmin Kallvikin kartanon rannassa. Aluksi kilpailimme perämiehellisellä nelosella ja myöhemmin kaksikolla. Nelonen oli aivan antiikinaikainen eikä sen kanssa ollut mitään mahdollisuuksia menestyä, mutta hauskaa meillä silti oli. Tarina kertoi, että sillä veneellä olisivat suomalaiset osallistuneet Tukholman olympialaisiin vuonna 1912. Soutaminen Mankinjoessa päättyi, kun nelosen pohjan läpi meni paksu oksa. Veneen upotessa pojat uivat rantaan ja faija veneen peräsimessä upposi kuin Titanicin kapteeni. No, vesi oli lämmintä eikä joki kovin syvä. Italian Torinossa rakennetulla kaksikolla tuli sitten myöhemmin jopa SM-mitaleita.

Kuvan miehet ovat Kauklahden Pyrinnön painonnostajia, Ate Antikkainen, Seppo Pietarsaari, Pentti Lapinsalo Kallvikin rannan kalliolla. (Kuva Rauni Pietarsaari)

 Ssk kuva001-2.jpg


Takaisin yleiskatsaukseen


 

TAPAHTUMAKALENTERI

Feed
27.03.2019
-
27.03.2019
Kauklahden Vaakunatyöpaja
NYT suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä ideoiden Kauklahdelle oma vaakuna! KAIKKI MUKAAN keskiviikkona 27.3.2019 klo 18 Kauklahden Elä ja asu-seniorikeskukselle. Illan aikana jokainen saa tuoda esille, mikä...   Lisää
01.04.2019
Kauklahti-seuran perinteinen tiedotteen julkaisupäivä
   Lisää
02.04.2019
Lasihytin OAS - osallistumis- ja arviointisuunnitelman tilaisuus
Espoon kaavaprosessiin kuuluva asukkaiden OAS-tilaisuus järjestetään 2.4.2019 klo 17.30 Hansakaliion koululla. Kaupunkisuunnittelukeskus on ollut kaavatilaisuuden järjestämisessä yhteistyössä Kauklahti-seuran...   Lisää
13.04.2019
-
13.04.2019
Kökkeli-Rock 2019
KÖKKELI-ROCK 13.4.2019 Nyt tanssimaan livebändi Rock Connectin tahdissa Valhallaan lauantaina 13.4.2019. Musiikkina pop-rockkia 1980-90- ja 2000-luvulta. Tarkemmat tiedot tapahtumasta myöhemmin!    Lisää
16.06.2019
Suomen Luonnonkukkien päivän retki Fiskarsinmäen luonnonsuojelualueelle
Lisätietoja lähempänä tapahtuma-aikaa.   Lisää
21.09.2019
Kauklahti-päivä
Vuoden 2019 Kauklahti-päivää vietetään lauantaina 21.9.2019, jolloin julkistetaan Vuoden Kauklahtelainen ja Kauklahden oma vaakuna (vaakunasta järjestetään äänestys - seuraa tiedotusta). Tarkempi paikka ja...   Lisää


 

KAUKLAHTI-seura ry

Kauklahti-seura ry (ruots, Köklaxgillet rf) on vuonna 1972 perustettu kaupunginosayhdistys (kotiseutuyhdistys), jonka tarkoituksena on  

1)    edistää toimialueen asukkaiden kotiseutuhenkeä ja viihtyvyyttä

2)    toimia toimialueensa asukkaiden ja eri yhteisöjen yhdyssiteenä

3)    vaikuttaa alueen palveluihin ja elinympäristön laatuun

4)    edistää yhteistyötä toimialueen päättäjien ja viranhaltijoiden kanssa alueen kehittämisessä.Kauklahti-seuran toiminta-alue on Suur-Kauklahti lähiympäristöineen.