UUTISET


Takaisin yleiskatsaukseen

16.04.2020

BLOGI 12: Snadina skidinä Kökkelissä. Porkkala

Snadina skidinä Kökkelissä

Porkkala
Näinä poikkeuksellisina aikoina, kun rajoja asetetaan ja suljetaan, tulee mieleen, että olen koko varhaislapsuuteni elänyt vain kahden kilometrin päässä rajasta. Välirauhansopimusneuvotteluissa syksyllä 1944 Neuvostoliitto vaati Porkkalan aluetta vuokrattavaksi sotilastukikohdaksi. Alue oli noin 1000 neliökilometrin suuruinen ja vain parisen kymmentä kilometriä Helsingistä. Vuokra-ajan piti olla 50 vuotta, mutta onneksi se kesti vain yksitoista vuotta päättyen alkuvuodesta 1956, jolloin olin yhdeksänvuotias.

Kun muutimme Kauklahteen kesällä 1947 olin puolivuotias. Aivan ensimmäisistä vuosista minulla ei ole mitään muistikuvia. Muistan kuitenkin hämärästi ajan, jolloin uuden rintamamiestalomme yläkerrassa asui jonkin aikaa Runar ja Judit Nylund. En ole ihan varma syntyikö heidän poikansa Kaj jo heidän asuessaan meillä vai vasta kun he muuttivat omaan taloonsa Laitmanin tien tienoille. Nylundit olivat Kirkkonummen evakkoja. Itse asiassa Kauklahteen muutti aika paljon evakkoja Kirkkonummelta. Ilmeisesti kaikki olivat ruotsinkielisiä. Rouva Nylund puhui hyvin heikosti suomea. Isän serkku Risto teki yläkerrassa pientä remonttia, jolloin rouva tarjosi Ristolle kahvia oikein kerman kanssa. Risto vähän arasteli ottaa, sillä elettiinhän säännöstelytalouden aikaa. Rouva rohkaisi Ristoa sanomalla ”ottaa vaan, minun äiti olla lehmä”. Nylundin Runarilla oli veljensä kanssa aluksi hevonen ja myöhemmin kuorma-auto. Hänellä oli myöhemmin vähän peltoa, mutta pääasiallinen toimeentulo tuli klapikaupasta.

En muista, että meillä ihan varhaislapsuudessa olisi kotona lainkaan keskusteltu Porkkalan vuokra-alueesta. Ei meillä mitään ”ryssänpelkoa” ollut. Myöhemmin olen kyllä kuullut, että paikalliset kommunistit pelottelivat demareita sanomalla, että tuolla rajan takana on satoja panssareita valmiina, kun aika koittaa. Tuolloin elettiin ns. vaaran vuosia, mutta on tietysti mahdotonta sanoa, kuinka tosissaan kommunistit uhkailuissaan olivat.

Kouluikään tullessani aloin havainnoida ympäristöäni vähän laajemmin ja tajusin myös venäläisten läsnäolon naapurissa. Aloimme käydä Kallvikissa uimassa. Siellä oli kallion päällä vartiotorni, jossa rajavartijat olivat jatkuvasti tarkkailemassa. Toisella puolen salmea oli venäläisten vartiotorni. Yleinen uimaranta oli tuolloin pienessä lahden pohjukassa. Siinä oli matalaa ja hiekkapohja. Isommat pojat ja vähitellen myös me pienemmät uitiin kuitenkin salmen keskellä oleville rajapoijuille, jolloin venäläisten vartiovene pyrähti paikalle ja me tietysti henki kurkussa uitiin nopeasti takaisin Kallvikin rantaan. Vartiointipisteitä oli muuallakin mm. Fiskarsissa ja rajavartioita nähtiin kylällä, ei kuitenkaan silmiinpistävän paljon. Jotkut rajavartijat jäivät pysyvästi Kauklahteen asumaan.

Kauklahden asemalla törmäsi venäläisiin juniin. Kauklahdestahan alkoi ns. maailman pisin tunneli. Turkuun meneviin juniin vaihdettiin Kauklahdessa venäläiset veturit ja matkustajavaunujen ikkunat peitettiin luukuilla. Juniin tuli myös venäläisiä sotilaita valvomaan ja tarkastamaan matkustajia. Kuten olen joskus aiemmin maininnut, niin siskoni kävi kesäisin myymässä matkustajille mansikoita, sillä junan pysähdys kesti aika kauan. Tosin kerran siskoni meinasi jäädä junaan, mutta ehti vauhdissa hypätä pois. Oman muistikuvani mukaan kaikki venäläiset olivat ruskeissa sotilaspuvuissa. Kerrotaan, että alkuaikoina he saivat vapaasti liikkua asemalla, mutta myöhemmin se heiltä kiellettiin. Mieleeni ovat jääneet erityisesti venäläiset veturit, sillä ne eivät välttämättä olleet aina vihreitä, vaan joukossa saattoi olla sininenkin veturi ja kaikissa vetureissa oli edessä iso punainen tähti. Joskus veturimiehet saattoivat heittää meille kopeekan kolikoita. Me puolestaan litistimme niitä panemalla kolikot kiskoille, kun veturi ajoi niiden yli. Olen aina vähän epäillyt veljeni kertomusta siitä, että hän olisi kaverinsa kanssa päässyt kerran jopa veturin kyytiin. Itse en ainakaan ollut paikalla. Sen kyllä muistan, että venäläiset olivat aina hyväntuulisia ja vilkuttivat meille iloisesti. Ehkä sen vuoksi en tuntenut kyllä mitään pelkoa heitä kohtaan.

Muistan elävästi ajan, jolloin Porkkalan vuokra-aika päättyi. Olihan se melkoinen tapahtuma. Pitihän sitä lähteä aluetta katsomaan. Lähdimme poikajoukolla hiihtämään lahden toiselle puolelle joskus helmi-maaliskuussa 1956. Vanhimmat pojat olivat jo nuorukaisia ja me pienemmät siinä kymmenen hujakoilla. Jännitti melko lailla, kun noustiin rantaan. Jonkin matkan päästä tulivat vastaan ensimmäiset rakennukset. Ne olivat pahasti rapistuneet ja siellä täällä rakennuksissa oli venäläistä kirjoitusta. Oli jo vähän hämärää, kun kiertelimme tarkastellen rakennuksia, joista monet oli maalattu sinisiksi. Asukkaita ei ollut missään. Joka puolella oli piikkilankaa. Välillä hiipi mieleen epäilys, josko sinne kuitenkin olisi jäänyt venäläisiä sotilaita. No, ei noussut yhtään piippalakkia ylös rukiverta huutaen. Iltahämärissä palattiin takaisin kotiin ja kun vanhemmat olivat kuulleet retkestämme, niin tuli vähän sanomista.

Kesän tultua lähdettiin fillareilla Stensvikin sillan yli paikkoja katsastelemaan. Näky oli samanlainen kuin talvellakin. Hylättyjä rakennuksia siellä täällä ja kaikki kurjassa kunnossa. Piikkilankaa ja lennätinjohtoja oli joka puolella, sillä olihan alue ollut nimenomaan sotilastukikohta. Talojen raunioissa ja kallioilla oli uskomattoman paljon kyykäärmeitä, joten piti olla koko ajan varuillaan.

Parin vuoden kuluttua toimiessani Kauklahden Nuorissa Kotkissa saimme hankittua valasveneen, jolla saimme vapaasti liikkua ympäri Espoonlahtea. Faija oli sen jotenkin saanut hankittua Porkkalan laivastoaseman silloisen komentajan Valtasen kautta. Vene oli sen verran iso, että siihen mahtui iso poikaporukka. Kun kesäloman aikana ei vielä tuolloin päässyt kesätöihin, niin kiertelimme lahden kaikki sopukat aika tarkkaan parina kesänä. Myöhemmin vuosikymmenen lopulla kotkaosasto sai vuokrattua Thorsvikin kartanoon kuuluvan saaren vuorineuvos Heikki Herlinilta. Kotkaluodoksi ristimämme saari on Kivenlahtea vastapäätä oleva pieni saari Kirkkonummen puolella. Nuorten Kotkien toiminta liittyy olennaiselta osaltaan lapsuuteeni, mutta siitä joskus myöhemmin tarkemmin.

Kuvat liitteessä!
Kuva 1. Väkeä nousee junaan Kauklahden asemalla. Museovirasto ja EKM

Kuva 2. Kirkkonummen asema tammikuussa 1956. Museovirasto

Kuva 3. Viimeinen juna Kauklahden asemalla 1956. Kansan Arkisto



 SSK_Porkkala_KUVAkooste01-JPG.jpg


Takaisin yleiskatsaukseen


MobilePay-jäsenmaksu2020.kuva
MobilePay-jäsenmaksu2020.kuva
Ihohoitola Ilona
Ihohoitola Ilona
Kehystämö-Taiteilija Alpo Vanninen
Kehystämö-Taiteilija Alpo Vanninen
EDEN SALONKI
EDEN SALONKI
Valgieloitsu
Valgieloitsu
Parturi-kampaamo Mia Fagerström
Parturi-kampaamo Mia Fagerström
Kartanon Kyläkirppis
Kartanon Kyläkirppis
Sisustusliike Uniikkitehdas
Sisustusliike Uniikkitehdas
Kauklahden eläkkeensaajat
Kauklahden eläkkeensaajat
Alepa Kauklahti
Alepa Kauklahti
Kauklahden Kukka
Kauklahden Kukka
Kauklahden Kappeli
Kauklahden Kappeli
Balance koirien hyvinvointi palvelut
Balance koirien hyvinvointi palvelut
AAnandamaya Yoga and Wellness Studio
AAnandamaya Yoga and Wellness Studio
LUVN Kauklahden Elä ja asu -seniorikeskus
LUVN Kauklahden Elä ja asu -seniorikeskus

 päivitetty 050324